12.9.07

Alku

Päätettiin, että laitetaan uusi keittiö. Miksi? Nykyisessä on vialla seuraavaa:




  • Rungot murenevat ja ovet eivät meinaa pysyä kiinni, vaan putoilevat vuorotellen alas.

  • Ovissa on kädensijoille lovi, ei ole kahvoja. Ovien matksu lohkeilee ja kädensijasta voi saada tikkuja

  • Keittiö on huonosti ja epämääräisesti koottu, baaritason yläkaappian ala- ja yläosat menevät aaltomaisesti.

  • Hyllyjen tasot putoilevat erityisesti kulmakaapeissa

  • Työpintamaterilaali on röpöistä ja tosi hankala pitää puhtaana ja valkoisena, millainen sen pitäisi kai olla...

  • Uusi jääkaappipakastin on väärän kokoinen ja möllöttää keskellä huonetta hankalasti ja tiellä

  • Keittiö on aika ränsistynyt ja aika rumakin

  • Välitilan kaakelit ovat alusta asti olleet inhotus, tosin niihin on tottunut



Aloimme suunnitella uutta keittiötä keittiöfirman kanssa. Koska emme ole koskaan ennen toteuttaneet mitään tämmöistä projektia, arvelimme että olisi parasta suunnitella yhdessä ammattilaisen kanssa. Homman edetessä se on osoittautunut varsin hyväksi ratkaisuksi, olen muunmuassa suorittanut omat mittaukset ihan päin seiniä, emmekä olisi mitenkään tienneet, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä.



Minua pelotti aluksi, saadaanko lieden paikkaa vaihdettua, nyt se oli epäkäytännöllisessä kohdassa, siinä, mihin halusimme jääkaapin (ettei se möllöttäisi siinä keskellä). Kaivoimme esiin taloyhtiön vanhat pohjapiirrokset ja selvisi, ettei liesi ollut alkuperäisellä paikallaan, vaan johtoa oli vedetty ilmeisesti reippasti yli suositusten siihen, missä liesi nyt oli. Suunnittelimme lieden takaisin alkuperäiselle paikalleen.



Alunperin toiveena oli saada muutettua U-mallinen keittiön pohja L-malliseksi ja lisätä sitten keskelle sopiva pieni saareke. Kun lieden paikka saatiin varmistettua, tämä onnistuikin. Haaveilemaani apteekkikaappia ruokakaapiksi ei saatu mahdutettua mukaan, mutta se ei onneksi ollut ykköshaaveena.



Aluksi ajattelimme, ettemme vaihda liettä tai astianpesukonetta uusiin. Mies alkoi kuitenkin puhua induktioliedestä ja kävimme kiertelemässä kodinkoneliikkeitä. Lopulta mukaan tarttui Ecotronicin induktioliesi sekä Electroluxin kiertoilmauuni. Saimme tämänhetkistä LG:tä pienemmän Rosenlewin mikroaaltouunin melkeinpä kaupantekijäisiksi. Nykyinen onkin paitsi iso, myös huono. Liesituuletin tulee keittiöfirman kautta, sillä se oli samanhintainen siellä kuin kodinkoneliikkeissäkin. Astianpesukone saapi toistaiseksi olla vanha "romu". Katsellaan sitä myöhemmin. Ja jääkaappipakastinhan tosiaan uusittiin pari kk sitten. Tarkalleen se on tämä.

Ei kommentteja: