En suinkaan ole unohtanut blogia, nyt vaan ei ole mitään tapahtunut pariin viikkoon, ollaan vaan odoteltu, että päästäisiin itse asiaan. Nyt alkaakin keittiön toimitusaika lähestyä uhkaavasti ja on aika tarttua toimeen vanhan keittiön poistamiseksi. Ihan aluksi ajattelin huomenna valokuvata kunnolla vanhan keittiön ja sen kaikki kaameudet, ihan muistoksi jälkipolville ja itselle. Voi sitten niistä kuvista palauttaa mieliin, miksi tämä projekti pitikään tehdä, jos harmittaa joskus lainaa lyhentää.. Laitan toki kuvat tännekin näkösälle.
Huomenna myös tehdään inventaario ja laitetaan kaapeista kaikki semmoinen, jota ei nyt tarvita seuraavan parin kolmen viikon aikana. Lisäksi heitetään kaikki mahdollinen ylimääräinen ja tarpeeton pois tai viedään kiertoon. Kaikenmoista turhaa kippoa ja kuppia on kertynyt vuosien varrella. Uudessa keittiössä on kuitenkin vähemmän kaappitilaa kuin nykyisessä. Tämä on ihan tietoinen valinta, ettei sitä turhaa kertyisi taas mielinmäärin, nykyään meillä on hyllyjä tyhjinä tai niissä on roinaa ja krääsää, jota vaan ei ole tullut lajiteltua ja jota ei mihinkään tarvita.
Ikävä takapakki tuli liesituulettimen kanssa. Valmistajalla on toimitusvaikeuksia, emme saa tulletinta remontin ajankohtaan mennessä. He tarjosivat korvaavaksi malliksi tehokkaampaa, mutta rumempaa ja kovaäänisempää mallia, jota emme halua. Eikä sitäkään olisi saanut vasta kuin seuraavalla viikolla. Päädyttiin kuitenkin siihen, että kärsitään ja odotellaan sitä alkuperäistä tuuletinta, se kun on kauniimpi ja hiljaisempi. Täällä on vertailu näistä kahdesta mallista. Pitää keittää vaan soppaa sitten eikä mitään käristeltävää useampaan viikkoon. Haluamamme mallin toimitus on aikaisintaan viikolla 46 (remppaamme viikolla 43), enkä minä jaksa uskoa, että noinkaan pian saataisiin. Mutta katsotaan.
13.10.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti